Kuva: Miikka Pirinen
Kuva: Miikka Pirinen

Flame Jazzin kevätkausi päättyy Jukka Eskola Soul Trion tahdissa

17.5.2017 Uutiset

Mehukasta soul-jazzia soittava kokoonpano saapuu levynjulkaisukiertueensa päätteeksi lauantaina Turun jazzklubi Monkiin. Suomen arvostetuimpiin soittajiin kuuluvan Jukka Eskolan soundissa kuuluu tyylikäs 1960-luku.

Flame Jazzin kevätkauden viimeinen klubikeikka kutsuu yleisön maukkaan vintage-jazzin pariin. Jukka Eskola Soul Trio on julkaissut toukokuun alussa bändin nimeä kantavan ensimmäisen kokopitkän albuminsa, ja yhtyeen levynjulkaisukiertue ulottuu luonnollisesti myös Turkuun. Kokoonpanon musiikilliset esikuvat ovat peräisin 50- ja 60-luvuilta, ja juurevat gospel- ja soul-vaikutteet kuuluvat vahvasti trion musiikissa. Trumpetisti Jukka Eskolan rinnalla triossa svengaavat urkuri Mikko Helevä ja rumpali Teppo Mäkynen, ja Monkin keikalla nimekkään trion vahvistukseksi saapuu turkulaislähtöinen kontrabasisti Ville Herrala – siitä plusmerkki trion nimen perässä.

Trumpetisti Jukka Eskola (s. 1978) kuuluu ehdottomasti tämän hetken arvostetuimpien jazzmuusikoiden joukkoon. Monipuolinen Eskola on soittanut lukuisten kotimaisten ja ulkomaisten artistien kanssa keikoilla ja yli 200:lla levytyksellä. Tunnetuin miehen vakiokokoonpanoista lienee kansainvälisestikin mittavaa suosiota nauttinut The Five Corners Quintet. Eskola tunnetaan myös television suosittujen SuomiLOVE ja Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmien orkestereista sekä jousikvartetin kanssa esiintyvästä Jukka Eskola Orquesta Bossa -kokoonpanosta. Sony Jazzpalkinnon vuonna 2006 voittanut ja Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi 2007 valittu trumpetisti on myös julkaissut kolme soololevyä.

”Jukka Eskola Soul Trion ensialbumin soul-jazz palautuu samalle vuosikymmenelle, jonka alkupuolella herrasmiehet käyttivät yhä pukuja ja hattuja.” – Helsingin Sanomat

”Paikoin tunnelmassa on myös reilusti tämän vuosituhannen tanssittavan jazzin tunnelmia Ricky-Tick Records -henkisesti. Tilaa on Eskolan vahvalle sooloilulle, kunnon Hammond-herkuttelulle kuin Mäkysen rumpubreikeillekin – svengaavaa kamaa.” – Jazzpossu

Jukka Eskola – trumpetti
Mikko Helevä – Hammond-urut
Ville Herrala – kontrabasso
Teppo Mäkynen – rummut

Jukka Eskola Soul Trio +
La 20.4.2017 klo 21.00 (ovet klo 20.30)
Jazzklubi Monk
Humalistonkatu 3, Turku

Ennakkoliput: Tiketti, Ticted (+palvelumaksu 1,50€)
Normaali 15 €
Eläkeläiset ja opiskelijat 12 €

Lipunmyynti myös ovella klo 20.30 alkaen.

 

Jaa →