Kuva: Aini Mäensivu
Kuva: Aini Mäensivu

Kaisa’s Machine tuo New Yorkin kevään lauantaina Logomoon!

18.4.2018 Uutiset

Kontrabasisti Kaisa Mäensivu voitti huhtikuun alussa kansainvälisen Riga Jazz Stage -kilpailun basistisarjan Latviassa. Turkuun Mäensivu saapuu lauantaina raikkaan kuplivan Kaisa’s Machine -kvartettinsa kanssa. Yhtye juhlistaa parhaillaan debyyttialbumiaan levynjulkaisukiertueen merkeissä.

 

Basisti Kaisa Mäensivun (s.1990) luotsaama Kaisa’s Machine -kvartetti perustettiin syksyllä 2015 Kaisan palattua Suomeen ensimmäisen New Yorkissa viettämänsä vuoden jälkeen.  Mäensivun säveltämä musiikki on postbop-jazzia, jossa kuuluu vaikutteita modernista New York -soundista sekä pohjoisesta syvällisyydestä. Yhtye on ehtinyt esiintyä jo Suomen suurimmilla jazzfestivaaleilla ja saapuu nyt vihdoin Turkuun viime elokuun keskustan puukotustapauksesta johtuneen konserttiperuutuksen jälkeen.

Kaisa’s Machine on nuorista huippunimistä koostuva jazzkvartetti. Pianisti Mikael Myrskog, rumpali Jonatan Sarikoski, sekä Turku Jazzin vuoden artisti, saksofonisti Max Zenger yhdessä johtaja Kaisa Mäensivun kanssa luovat yhtyeen energisen soundin. Improvisaatio ja neljän muusikon vahvat persoonat vievät Kaisa’s Machinen musiikin aina uusiin ulottuvuuksiin – yhteissoitossa kuuluu dynamiikan tajua ja hienosti kasvavaa tunnelman rakentamista, johon jokainen tuo oman panoksensa.

Loppuvuodesta 2017 ensijulkaisunsa In the Key of K kotimaiselle Eclipse Musicille julkaissut kvartetti kuplii kuin Itä-Suomen kevät ja on salaperäinen kuin East Village. Levy koostuu Mäensivun sävellyksistä, joissa maalailevat melodiat, kiinnostavat harmonian värit ja tulinen improvisaatio vuorottelevat. Kappaleet ovat syntyneet viimeisen kolmen vuoden sisällä pääosin New Yorkissa, jossa Mäensivu asuu tällä hetkellä. Sävellysten tunnelma on tarkkaan määritelty, mutta tilaa on annettu musiikilliselle kommunikaatiolle ja improvisaatiolle.

Kaisa Mäensivu on valmistunut musiikin maisteriksi Manhattan School of Musicista ja on esiintynyt ja levyttänyt lukuisissa projekteissa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Mäensivun ura on nyt kovassa nousussa ja hän sukkuloi Manhattanin ja Helsingin välillä. New Yorkissa In the Key of K -levyn julkaisukonsertti pidetään kesäkuussa. Suomessa Mäensivua kuullaan myös neljän naisen yhtye Signen sekä Sointi Jazz Orchestran riveissä. Kaisa Mäensivu on palkittu mm. Kauko Viitamäki -palkinnolla ja Esko Linnavalli -sävellyskilpailussa vuonna 2017. Keväällä 2018 hän voitti kansainvälisen Riga Jazz Stage -kilpailun basistisarjan Latviassa.

 

“Kaisa’s Machine on puhtaasti jazz ja hyvä niin.” –Jazzpossu

”Energetic bebop that could have just easily wafted out of a hole-in-the-wall NYC bar.” – Ivana Ng, New York City Jazz Record

 

Kaisa Mäensivu – kontrabasso
Max Zenger / Sampo Kasurinen – saksofoni
Mikael Myrskog – piano
Jonatan Sarikoski – rummut

 

Kaisa’s Machine
La 21.4.2018 klo 19.00 (ovet klo 18)
Logomo, MOVE 1
Köydenpunojankatu 14, Turku

Sisäänkäynti Logomo Kitchenin ovesta.

Ennakkoliput: Lippu.fi
Normaali 17,5 €
Eläkeläiset ja opiskelijat 13,5 €
S-Etu 15 € (max 2 etua/kortti, ei bonusta)
Dinner & show: 82,5–92,5 €, kattaus klo 17. (Vain ennakkomyynnissä.)

Hinnat sisältävät palvelumaksun.

Lipunmyynti myös Logomo Kitchenissä tuntia ennen konserttia.

 

 

 

 

Jaa →