Kuva: Saara Vuorjoki

Perjantaina Logomossa todellinen toiveilta shakin ja jazzin ystäville!

16.10.2018 Uutiset

Kolmannen soololevynsä julkaissut saksofonisti William Suvanne yhdistää uudella albumillaan kaksi henkilökohtaista intohimoaan – jazzmusiikin ja shakkipelin. Chess’n Jazz -illassa kilpailun tunnelma tuo uutta jännitystä musiikkiin, ja yleisö voi kuulla, kuinka pelinappulat heräävät eloon konserttilavalla. Ennen konserttia järjestetään shakkiturnaus yhteistyössä Suomen Shakkiliiton kanssa.

Suomen taiturimaisimpiin saksofonisteihin lukeutuva William Suvanne (s. 1979) julkaisi syyskuun lopulla uuden, shakin ja jazzin maailmoja luovasti yhdistelevän albuminsa Chess’n Jazz. Levyllä kuullaan Suvanteen johtaman jazzyhtyeen svengaavia ja mielikuvitusta kutkuttelevia tulkintoja pelien kuninkaan kiehtovasta maailmasta. Albumi on saanut seurakseen yhteistyössä Suomen Jazzliiton sekä Suomen Shakkiliiton kanssa järjestetyn, reilun kahden kuukauden mittaisen Suomen-kiertueen, ja kiertuekeikkojen yhteydessä mitellään myös shakkiturnauksissa! Suvanteen kanssa levyllä sekä kiertueella soittavat kitaristi Varre Vartiainen, pianisti Mikael Jakobsson, basisti Tuure Koski sekä rumpali Mikko Arlin.

Albumilla shakin maailmaan sukelletaan tyylillisesti monimuotoisen modernin jazzin voimin. Mukana on mm. reipastempoista post bopia, tyylikästä tunnelmointia sekä fuusion suuntaan nyökkäilevää soundia. Huimassa soittovireessä oleva yhtye nivoo tyylit ja tunnelmat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, etulinjassaan solisteina säkenöivät Suvanne ja kitaristi Varre Vartiainen. Shakin tematiikka inspiroi Suvannetta sävellystyössä laajasti. Kappaleet kuvaavat tilanteita shakkipelistä ja toimivat shakkinappuloiden tunnussävelminä.

Kipinä elävän jazzmusiikin ja shakkiotteluiden yhdistämiseen syttyi William Suvanteen omasta, reilun vuosikymmenen mittaisesta kokemuksesta ahkerana verkkoshakin pelaajana. Vaikka internetin välityksellä pelattavassa ”modernissa kirjeshakissa” on puolensa, Suvanne näkee kasvotusten pelaamisen tavoiteltavana asiana. ”Idea tähän syntyi, kun mietin kuinka paljon kaltaisiani nettishakin pelaajia mahtaakaan olla, ja miten heidät saisi ihan fyysisen pelilaudan ääreen”, saksofonisti kertoo.

Chess’n Jazz -kiertueen yhteistyökumppanina toimivan Suomen Shakkiliiton toiminnanjohtaja Marko Tauriainen kokee musiikin ja urheilun raja-aidat ylittävän yhteistyön raikkaana ja positiivisena: ”On tosi hauska idea törmäyttää nämä kaksi selvästi marginaalissa elävää lajia. Urheilun, musiikin ja taiteen, oikeastaan kaiken kulttuurin tulisi löytää enemmän tapoja tehdä yhteistyötä.”

Perjantain shakkiturnaus Logomon Move 1 -salissa alkaa klo 17, ja finaali pelataan konsertin väliajalla. Turnauksen osallistumismaksuna toimii konserttilippu ja ilmoittautumislomake löytyy TÄÄLTÄ. Ennakkoilmoittautuminen on suositeltavaa viimeistään päivää ennen tapahtumaa, jotta paikalle osataan järjestää riittävästi pelivälineitä. Myös paikan päällä voi jälki-ilmoittautua mukaan kisaan.

Chess’n Jazzin tarina ei tule jäämään ainoastaan levyyn ja kiertueeseen, vaan jo nyt saatavilla on mm. Pyynikin käsityöläispanimon tuottama Chess’n Jazz -olut. Lisäksi albumin vinyyliversion takakansi toimii täysikokoisena shakkilautana.

 

William Suvanne – saksofonit
Mikko Arlin – rummut
Mikael Jakobsson – piano
Tuure Koski – basso
Varre Vartiainen – kitara

 

William Suvanne: Chess’n Jazz
Pe 19.10.2018 klo 19 (shakkiturnaus klo 17)
Logomo, MOVE 1
Köydenpunojankatu 14, Turku

Sisäänkäynti Logomo Kitchenin ovesta.

Ennakkoliput: Lippu.fi
Normaali 17,5 €
Eläkeläiset ja opiskelijat 13,5 €
S-etu 15 € (max 2 etua / kortti, ei bonusta)

Dinner & show: 83,5–93,5 €, kattaus klo 17. Vain ennakkomyynnissä.

Hinnat sisältävät palvelumaksun.

Lipunmyynti myös Logomo Kitchenissä klo 17 alkaen.

Teatro-baari palvelee klo 15 alkaen ja myös konsertin jälkeen.