Kuva: Tuomas Timonen

Valloittava Gourmet esiintyy lauantaina Café Tiljanissa!

5.2.2019 Uutiset

Gourmet on jazzyhtye, jolle jazz on enemmänkin asenne kuin musiikkityyli. Sekstetin maailmoja syleilevässä musiikissa viihde, taide ja tragikomedia lyövät persoonallisella tavalla kättä, ja tyylilajit vaihtelevat sulavasti valssista marssiin ja aavikkorokkiin.  Yhtyeen riveissä Café Tiljanin lavalle nousevat vuosien 2017 sekä 2019 Flame Jazz -artistit Mikko Innanen ja Mika Kallio.

Viime keväänä neljännen albuminsa En garde julkaissut ennakkoluuloton instrumentaaliyhtye Gourmet esiintyy Suomen Jazzliiton kiertueella helmikuussa. Konserteissa kuullaan musiikkia yhtyeen viimeisimmältä levyltä, Gourmet-klassikoita sekä täysin uutta, ennenkuulematonta materiaalia.

Saksofonisti Mikko Innasen ja kitaristi Esa Onttosen johtama, jo yli 20 vuotta yhdessä soittanut sekstetti Gourmet on kiertänyt viime vuosina Eurooppaa ahkerasti. Kokoonpano on pistäytynyt myös Marokossa saakka, jossa se esiintyi yhdessä paikallisen Bnet Houariyat -yhtyeen kanssa.

Huhtikuussa 2018 julkaistu En garde -albumi on kerännyt erinomaisia arvioita niin Suomessa kuin ulkomailla, poimien täydet viisi tähteä muun muassa Helsingin Sanomilta ja Keskisuomalaiselta. Albumilla yhtye jatkaa ennakkoluulotonta linjaansa yhdistellen jazzia eri tyylilajeihin iskelmästä elokuvamusiikkiin ja rautalangasta New Orleansin musiikkiperinteeseen. Gourmetille jazz on musiikkityylin sijaan ennen kaikkea asenne.

Vuonna 1997 aloittanut Gourmet on jo kahdenkymmenen vuoden ajan onnistunut välttämään tiukkaa lokerointia. Viimeiset viisitoista vuotta yhtyeen kokoonpano on pysynyt samana – saksofonisti Mikko Innasen ja kitaristi Esa Onttosen lisäksi kuusihenkiseen yhtyeeseen kuuluvat rumpali Mika Kallio, haitaristi Veli Kujala, tuubisti Petri Keskitalo ja pasunisti Ilmari Pohjola. Gourmet on julkaissut yhteensä neljä albumia kotimaisella Fiasko Records -levymerkillä.

 

”Gourmet on Suomen oloissa omaa luokkaansa.” – Helsingin Sanomat

”En gardeen retkahtaa helposti sellainenkin ihminen, joka ei mielestään tajua jazzia lainkaan” – Soundi

 

Mikko Innanen – saksofoni
Esa Onttonen – kitara
Ilmari Pohjola – pasuuna
Veli Kujala – harmonikka
Petri Keskitalo – tuuba
Mika Kallio – rummut

 

Gourmet
La 9.2.2019 klo 22.00 (ovet klo 21)
Café Tiljan, Åbo Svenska Teater
Eerikinkatu 13, Turku

Ennakkoliput: Ticketmaster
Åbo Svenska Teaterin lippukassa, Hansakortteli (ilman palvelumaksuja!)
Normaali 20,5 €
Eläkeläiset ja opiskelijat 17,5 € (opiskelijat samana päivänä 10 €)
S-etu 18,5 € (max 2 etua / kortti, ei bonusta)

Hinnat sisältävät palvelumaksun.

Lipunmyynti myös Tiljanin ovella klo 21 alkaen.

Sisäänkäynti Eerikinkadun ovesta, portaat 2. kerrokseen.
Esteetön kulku pyynnöstä, ilmoita tulostasi etukäteen ÅST:n lipunmyyntiin 02 277 7377.