Verneri Pohjola Quartet kruunaa Flame Jazzin syksyn

29.11.2012 Uutiset

Kansainvälisesti menestyneimpiin jazzartisteihimme kuuluva trumpetisti Verneri Pohjola saapuu yhtyeineen vihdoin Turkuun Flame Jazzin vieraaksi perjantaina 7.12. Konserttipaikkana on tunnelmallinen Café Tiljan Åbo Svenska Teaterin yhteydessä.

Kriitikoiden ylistämä vuonna 2010 Emma-palkinnollakin noteerattu Aurora-albumi nosti hänet lopullisesti suuren yleisön tietoisuuteen. Seuraavana vuonna yksi maailman arvostetuimmista levy-yhtiöistä ACT kiinnitti Vernerin artistikseen, minkä seurauksena kansainvälinen läpimurto lähti lennokkaasti vauhtiin. Uuden levytyssopimuksen jälkeen Pohjolan tuorein albumi Ancient History sai heti julkaisunsa jälkeen runsaasti loistavia arvioita kansainvälisessä mediassa.

Verneri Pohjola Quartet koostuu artistin vanhoista soittokumppaneista jo pitkältä ajalta. Pianisti Aki Rissanen kuuluu tämän ajan kiinnostavimpiin eurooppalaispianisteihin. Nerokas ja näkemyksellinen virtuoosi on työskennellyt Pohjolan kanssa useissa yhteyksissä jo vuosikausia, joten yhteistyö näiden taiteilijoiden välillä on sulavaa ja saumatonta. Basisti Antti Lötjönen ja rumpali Joonas Riippa ovat myös toimineet pitkään illan solistin luottomuusikoina. Verneri Pohjola Quartet koostuu soittimiensa persoonallisimmista taitureista, ja huippuunsa hiottu yhteissoitto takaa varmasti
unohtumattoman Flame Jazz -illan.

“Verneri Pohjola has got what it takes to become an international jazz star” -All About Jazz

Lämpimästi tervetuloa huippujazzin pariin!

 

Pe 7.12 klo 21.30 Verneri Pohjola Quartet (Café Tiljan, Eerikinkatu 15)

Verneri Pohjola – trumpetti
Aki Rissanen – piano
Antti Lötjönen – kontrabasso
Joonas Riippa – rummut

Liput 15/10€ (Tiketti)

Jaa →