Verneri Pohjola Quartet päätti vuoden Flame Jazzit

10.12.2012 Blogi

Trumpetisti Verneri Pohjola yhtyeineen päätti komeasti Flame Jazzin vuoden 2012. Parhaillaan Suomea kiertävä ACT-artisti ei pettänyt runsaslukuista turkulaisyleisöä, ja Café Tiljanissa kuultiin ylistäviä kommentteja jo heti musiikin tauottua. Turun Sanomat kirjoitti hienon arvion konsertista (TS 9.12.2012).

Turku 2011 -vuoden jälkeen perustettu Flame Jazz ry on kuluneen vuoden aikana tuottanut konsertteja lähes yhtä tiiviisti kuin kulttuuripääkaupunkivuonna. Uudet yhteistyökuviot ovat rikastaneet toimintaa, ja esimerkiksi hyvin onnistunut Flame Jazz Cruise osoittautui toimivaksi osaksi Flame Jazz -konseptia.

Flame Jazz tulee jatkamaan toimintaa aktiivisesti myös jatkossa. Vuonna 2013 on tiedossa uusia mielenkiintoisia projekteja mm. Turun Musiikkijuhlien ja Linnateatterin kanssa. TMJ:lla kuullaan neljässä Flame Jazz -konsertissa huippuyhtyitä kuten Jukka Perko Streamline Jazztet ja HERD & Aili Ikonen: Jazzbasilli. Linnateatterissa järjestetään keväällä neljän konsertin sarja, joissa yhtyeinä ovat Timo Lassy Band, Tribute to Ella, Dalindéo sekä Fredator. Flame Jazz Cruise saa myös jatkoa hyvinkin pian, kun 9.2.2013 lähdemme risteilemään pian Turkuun siirtyvälle Baltic Princessille. Risteilylle on lähdössä mukaan mm. Severi Pyysalo, Tuomo, Fredator ja Nina Mya. Edellämainittujen lisäksi Flame Jazzin suolana säilyvät intiimit klubi-illat totutuissa paikoissa.

Flame Jazzin kantavana ideana on tinkimättömän korkeatasoisten jazzkonserttien järjestäminen säännöllisesti erilaisilla estradeilla. Näistä teemoista tullaan pitämään kiinni myös jatkossa. Toimintaa kehitetään kaikilla tasoilla entistä ammattimaisempaan suuntaan. Muusikot ovat pitkälti vastuussa siitä, että vuosi 2012 ollaan pidetty todella pienellä budjetilla näin korkeatasoisena. Kiitos siitä siis heille! Muusikoiden palkkiot pitää jatkossa nostaa ammattilaisten tasolle. Palkkioiden ja tuotannon puolelle kaivataan reilusti lisää resursseja, ja toivon mukaan niitä saadaan. Tällä hetkellä jännitetään ainakin helmikuun tukipäätöksiin asti Flame Jazzin tulevaisuutta. Jazzkonserttien järjestäminen pitää saada vahvasti tuetuksi siinä missä esimerkiksi teatterille ja orkesterimusiikille yhteiskunta tarjoaa puitteet sen esittämistä varten. Tätä kehitysaskelta kaivataan kipeästi ja heti.

Kiitos tästä upeasta vuodesta muusikoille, yhteistyökumppaneille ja tietenkin yleisölle! Erityiskiitos vapaaehtoisille tärkeästä avusta: Olli Sulin, Sanna Vartiainen, Kaisa Routama, Henri Marjamäki, Timo Koivisto ja Ville Nieminen.

Tammikuussa nähdään!

 

Jussi Fredriksson

Flame Jazz ry:n puheenjohtaja

 

Kuvat Olli Sulin:

Jaa →