Riitta Paakki Quartet. Kuva: Teemu Mattsson.
Riitta Paakki Quartet. Kuva: Teemu Mattsson.

Kirjastossa soi jazz lauantaina Yrjö-voittaja Riitta Paakin seurassa!

14.11.2019 Uutiset

Pianisti Riitta Paakki on luonut vakuuttavan uran kotimaisen jazzin huipulla. Lauantaina 16.11. nautiskellaan Riitta Paakki Quartetin svengistä Turun pääkirjaston pääsymaksuttomassa konsertissa sekä avataan Flame Jazzin uusi Inside Jazz -sarja, jossa keskitytään klassikkolevyjen kuunteluun jazzin asiantuntijan opastuksella.

Tuorein Yrjö-palkittu, pianisti ja jazzmusiikin tohtori Riitta Paakki (s. 1971) on tutustunut syvällisesti Blue Noten 1960-luvun kultakauteen. Tuon ajan vaikutteet kuuluvat vastustamattoman vaivattomana svenginä ja hienostuneina harmonioina myös Riitta Paakki Quartetin kaikkien soittajien ilmaisussa. Yhtye kiertää Suomea marraskuussa laajalla Suomen Jazzliiton järjestämällä kiertueella ja saapuu lauantaina Turkuun Flame Jazzin vieraaksi.

Paakin sävellyksistä koostuva ohjelmisto huokuu kypsää näkemystä ja positiivista asennetta.
Yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa Live at Koko Jazz Club elokuussa 2018, ja levy on saanut hyviä arvioita ja kansainvälistä huomiota aina Japania myöten. Verevää dynamiikkaa nelikon soundiin tuo saksofonisti Manuel Dunkel, ja kompin täydentävät New Yorkissa uraa luova basisti Kaisa Mäensivu sekä rumpali Joonas Riippa, jonka herkkyys ja improvisaatiokyky pääsevät kvartetissa oikeuksiinsa.

Riitta Paakki väitteli vuonna 2016 jazzmusiikin tohtoriksi ensimmäisenä pianistina Sibelius-Akatemiassa. Tutkimuskohteenaan Paakilla olivat Herbie Hancockin pianosoolot Wayne Shorterin vuoden 1964 Speak No Evil -levyllä. ”Hänen soitossaan yhdistyvät ylivertaisesti ne piirteet, joita tavoittelen itsekin”, Paakki kertoo Hancockiin viitaten. Pääkirjaston 2. kerroksen Tieto-osastolla kuunnellaan levy ja keskustellaan musiikista Paakin johdolla lauantaina klo 12.
Riitta Paakki Quartet esiintyy keskustelutilaisuuden jälkeen klo 14.

Riitta Paakille myönnettiin tänä vuonna kotimaisen jazzalan arvostetuin tunnustus, Yrjö-palkinto. Jazzliiton palkintoraati perusteli valintaa mm. näin: ”Hänen hienostunut pianisminsa kumpuaa jazzmusiikin traditioista; svengaavaa ja persoonallista ilmaisua leimaa vaivattomuus ja leikkisyys.”

 

Riitta Paakki – piano, sävellykset
Manuel Dunkel – saksofoni
Kaisa Mäensivu – basso
Joonas Riippa – rummut

 

Riitta Paakki Quartet
La 16.11.2019 klo 14.00
Turun pääkirjasto, Tieto-osasto
Linnankatu 2, Turku

Inside Jazz: Speak No Evil -levyn kuuntelu ja keskustelu
La 16.11.2019 klo 12.00
Turun pääkirjasto, Tieto-osasto
Linnankatu 2, Turku

Vapaa pääsy!

Jaa →