12.09. klo 21:00

Location

Åbo Svenska Teater / Cafe Tiljan WWW →
Address Eerikinkatu 13

Liput

15/10 €

Ilmiliekki Quartet

IlmiliekkiVerneri Pohjola – trumpetti
Tuomo Prättälä – piano
Antti Lötjönen – basso
Olavi Louhivuori – rummut

Vuosien varrella kansainväliseen kulttimaineeseen noussut Ilmiliekki Quartet julkaisee uuden levyn pitkän tauon jälkeen. Suomijazzin huipputekijöistä koostuva yhtye on kypsynyt jäseniensä mukana, ja paluu skandinaavisen instrumentaalimusiikin pariin on ollut yhtyeen jäsenistä erittäin inspiroivaa. Ilmiliekin sävellyksistä vastaa pääasiassa yksi kansainvälisesti menestyneimmistä suomalaismuusikoista trumpetisti Verneri Pohjola. Konsertissa kuullaan sävellyksiä myös rumpali Olavi Louhivuorelta sekä soul-laulajana huimaan menestykseen nousseelta Tuomo ”Tuomo” Prättälältä. Ilmiliekille ominaiseen tyyliin mukana on myös lainattua materiaalia. Tällä kertaa yhtye on loihtinut sovituksia Queenin ja Feistin kappaleista.

Ilmiliekki Quartet nousi suuren yleisön tietoisuuteen voittamalla Pohjoismaisen Young Nordic Jazz Comets – yhtyekilpailun 2002. Vuonna 2004 yhtye nimettiin Finland Festivalsin Nuoreksi Taiteilijaksi ja trumpetisti Verneri Pohjola valittiin Pori Jazzin Vuoden Muusikoksi. Samana vuonna Ilmiliekin ensimmäinen levy March Of the Alpha Males oli Jazz-Emma –ehdokkaana sekä yhtyeelle myönnettiin Teosto-palkinto. Yhtyeen toinen levy, Take It With Me, 2006 (TUM Records) herätti kansainvälistä kiinnostusta ja vei yhtyeen esiintymään niin New Yorkin Lincoln Centeriin kuin Lontoon klubeillekin. Syksyllä 2009 yhtye toteutti ruotsalaisia kansanlauluja tulkinneen levytyksen ja konserttikiertueen yhdessä laulaja Emma Salokosken kanssa.

Ilmiliekki Quartet @ Jazz Finland